Tuhansilla keikoillaan vuosien saatossa on Visa Luttinen tehnyt itseään tutuksi Suomen kansalle bilebändinsä Gebardin keulilla tai Sinatra-henkisenä alter egonaan Nat Newbornina, big bandinsa edessä tai yksin pianon takana.
Koko ajan laulaja/muusikko/viihdyttäjä on ollut kuitenkin myös runosieluinen lauluntekijä, jonka ensimmäinen julkaisu vihdoin omalla nimellään Visa Luttisena on kaihoisa tositarina “Tällaisina Päivinä”.
PERUSTEELLISEMPI BIO VISAN ITSENSÄ TARINOIMANA:
Aloitin 10-vuotiaana pianonsoiton, teini-iässä ruletti sähkökitara ja tukkahevi, tällöin aloin tapailemaan myös laulamista. Lukioikäisenä piano-opettajani Porin Palmgren-opistossa houkutteli musiikin mustalle puolelle, ja olinkin sitten niin jazz-pianistia, niin jazz-pianistia. Täysi-ikäisyyden korvilla minulla oli oma jazzbändi, minkä lisäksi soitin vuoden pari Pori Big Bandissa.
Lukion ja armeijan jälkeen soitin myös koskettimia vajaan vuoden porilaisen tangokuningattaren Jaana Lammin bändissä. Näihin aikoihin innostuin popmusiikista ja lauluntekemisestä, ja kun aloitin 1994 Oulunkylän Pop/jazz-konservatoriossa jazz-piano pääaineena, olikin mieleni jo virittäytynyt vallan pop/rock-aallonpituuksille.
Perustin pian Helsinkiin tultuani omia biisejäni esittäneen bändin nimeltä Sokerihumala. Omien laulujen kirjoittaminen ja sitten toisaalta cover-keikkojen tekeminen vei mennessään, ja opiskelu Ågelissa jäi kahteen vuoteen. Halusimme molemmat jo lähteä omille teillemme, minä ja Ågeli. Rakkaus jazz-ikivihreihin ja niiden laulamiseen nosti myös päätään, ja vuonna 1998 syntyi alter egoni Nat Newborn, Nat King Colen ja Frank Sinatran avioton poika.
Perustin Natille bändin, jossa lauloin ja soitin pianoa. Nat oli kuitenkin hyvinkin sivuroolissa pitkään, vaikka jo 1999 tein ensimmäisen Nat-levyn Under the Umbrella with Nat Newborn & The Lounge Lions feat. Mr Erik Lindström. Minulla oli todellakin suuri kunnia tehdä jonkunkin verran yhteistyötä itse Erikin kanssa, hän mm. potki minua pepulle tuon debyyttialbumin valmiiksi saamisen ja julkaisemisen suhteen sekä soitti suurimmalla osalla levyn biiseistä vibrafonia.
Vuonna 1998 syntyi alter egoni Natin lisäksi myös nimi ja look Sokerihumalan pimeälle puolelle, joka soitti häissä sun muissa hipoissa lainamatskua: Gebardi. Tästä luotsaamastani pitkän linjan bilebändistähän minut enimmäkseen tunnetaan, jos tunnetaan.
Vuodet vierivät Gebardin mainetta kasvattaen, mutta Nat Newborn -puoleni alkoi liikehtiä yhä lähemmäs sydäntäni. Kolmas levy, vuoden 2007 Nat Newborn Big Time On the Rocks oli pienen mittakaavan menestys, jolla tein “Paul Ankan Rock Swingsit” suomalaisittain: mm. cha cha cha -versio Hard Rock Hallelujasta soi siellä sun täällä Helsingin Euroviisujen aikaan.
2015 ilmestyi jo Nat Newbornin kuudes levy Red Hot Christmas, joka mm. valittiin paikallisradioiden vuoden joululevyksi. Gebardin toistaiseksi ainoa levy tehtiin vuonna 2009 big band -versiona Gebardi XXL Brian Setzer Orchestran hengessä. Sisäinen eläin meni julkaisuviikollaan jopa Suomen virallisen listan ykköseksi.
Tuossa 2010 hujakoilla syntyi jälleen uusi alter ego Armas Hurme, jonka taustalla soittivat gebardimiehet nimellä Repo-sekstetti. Tämä ”projekti” syntyi lähinnä Bottan legendaaristen Yötanssien henkiinherättämisyritystä varten. Yötansseissa soitimme Gebardin kanssa ensin kaksi settiä ”Armas Hurmeena”, sitten vikan setin Gebardina. Wanhan Tanssikellarissa soitimme myös ensin Hurmeena, sitten Gebardina.
Alter ego Armas ei kuitenkaan elänyt pitkään, vain pari vuotta. Vuonna 2011 tai 2012 perustin sitten jälleen uuden kokoonpanon, ”fiftarisixtaribändin” nimeltä Visa & Villikissat. Tämänkin kokoonpanon olen antanut vähän tallautua Gebardin jalkoihin, kokoonpano kun hyväntuulisuudellaan, tanssittavuudellaan ja versioillaan kaikille tutuista hiteistä ”kilpaili” turhan samoilla tonteilla kuin Gebardi, mutta on Villikissoillakin ansioluettelossaan peräti Radio Suomen soitetuimpien ykkössija kesältä 2014 omalla kappaleellani ”Aurinkovoimalla”.
Viime aikoina olen pyrkinyt panostamaan siihen lähes ainoaan asiaan, minkä ihmiset työstäni näkevät ja ennen kaikkea kuulevat: laulamiseen itsessään, eli tekemään työtäkin lauluni eteen. Itseäni potkiakseni olen virittänyt urheilumieleni aina kansallislajiimme tangolaulukilpailuun asti: ensimmäisellä kerralla 2015 selviydyin tv:n ”finaaliin karsintaan”, kahdeksan joukkoon, mutta tipuin kuitenkin kuuden joukosta. 2016 pääsinkin sitten ihan Seinäjoelle asti kuuden joukkoon. Tuli nähtyä ensi kertaa elämässä Tangomarkkinatkin.
2017 loppuvuonna tein suururakan ja pidin Helsingin Malmitalolla konsertin ”Visa Luttinen & Suuri Orkesterinsa”, jossa 17-henkinen orkesteri esitti omia kappaleitani, pääosin uusia ainakin yleisölle.
2021 olikin aika sitten tulla kaapeista ulos ja astua esiin ihan omana itseänäni Visa Luttisena, laulajana ja lauluntekijänä, myös ns. levyttävänä sellaisena. Ensimmäinen julkaisuni on siis ”Tällaisina Päivinä”, haikeansuloinen tarina elävästä elämästä.